Hyvää ystävänpäivää kaikille joille viesti välittyy!
Tänään on ollut äärimmäisen jännä päivä. Olen syönyt hyvin paljon(mutta en liikaa?), mutta olen myös liikkunut. Silti paino on kasvanut kilolla puolesta päivästä!!! En ymmärrä ja olen hyvin pettynyt omaan mässäilyyni, vaikka olihan se melkein ansaittua, koska:
Kävelin kouluun
koulusta kuntosalille
2 tuntia salilla!!!
Ja kävely kotiin...
Kotiin päästyä tuntui, että kuolen. Olin niin väsynyt ja nälkäkin murisi masun pohjalla! Eikun siis ruokaa vääntämään.
Syötyäni oli sitten hetki aikaa istahtaa alas. Sitten äiti jo tulikin töistä ja oli ryhdyttävä leipomaan mokkapaloja ystävilleni, jotka olivat tulossa kahville. No niin tein ja siinä se aika hurahti. Ehdin vaihtaa vaatteet ja ystävät olivat jo ovella.
Meillä oli ihan mukavaa rupatella, tai paremmin sitä voisi kai sanoa huutamisesksi. Kiljuimme taas hulvattomille jutuille, jotka olivat vähän päättömiäkin. Leikkelimme lehdistä alkoholijuomien kuvia ja muuta mukavaa ystävämme korttia varten, kyllä tuli hieno kortti.
Torstaina on sitten penkkarit!!! Pääsee heittelemään karkkia pikkuisille, jos sitä nyt enää saa edes heittää... Sitäpaitsi kaikki pelkäävät minua koska olen piru! Tuli halvaksi ostaa vain kasvovärit ja lakana. Mitä sitä nyt syynäämään omaisuuksia pukuun, jota käyttää kerran?! Oikein kivaa illanjatkoa, minä lähden nyt katsomaan missä jamassa Baileystryffelini ovat.
Rakkaudella teille kaikille
Hanna
0 Lentävää lausahdusta:
Lähetä kommentti